torstai 8. syyskuuta 2011

Yhtä Huutoa!

Olipa ihana istahtaa pitkästä aikaa kauniiden papereiden ja muiden tilpehöörien ääreen ja skräpätä skräppäämisen ilosta! Liikkeelle lähdin Shimellen Starting Point -haasteen avulla.


Tässä sivussa tein jotain sellaista, mitä en oo koskaan aiemmin tehnyt! Tarinointi on kirjoitettu koneella, ei käsin! Ei tästä varmaankaan tapaa tule, mutta en halunnut sivuun erillistä tarinointilappua ja kuviopaperi oli sen verran tumma ja kuviollinen, että ajattelin käsinkirjoitetun tekstin katoavan lukukelvottomaksi. Tekstisuikaleet vastasivat siis erinomaisesti huutoon.


Päädyin myös käyttämään sivussa tätä monissa korteissani esiintynyttä kuumailmapalloleimasinta, se kun vaan on niin ihana! Yritin vastata tällä itselleni asettamaan haasteeseen ja käyttää enemmän leimasimia sivuissani. (Tässä nimenomaisessa sivussa jopa kolmea! Ja oon nyt tosi pollea!) Tosin halusin myös, että itsellenikin jää tästä suosikista joku työ... =)


Sivu siis lähti liikkeelle tällaisesta paperien asettelusta, kaiken muun sai kehitellä itse! Tykkäsin ihan kovin paljon tästä, taas aavistuksen erilaisesta, haasteesta. (Shimelle muuten esittelee uuden "lähtökohdan" aina lauantaina... Lähtökohta-lauantai rimmaa muuten ihan yhtä hyvin kuin Saturday Starting Points! Ü )
Ja tällaiseksi se sitten eteni:


Kovin syksyiset värit valikoitui sivuun, mutta tulevat musta hyvin Huudon värimaailmaa, ja löytyivät (yllättäen) kaikki Studio Calicon kuukausipakista... Onneksi kesältä on ihan hirmuinen määrä valokuvia, joten eiköhän sitä vielä vähän aurinkoisempiakin sivuja synny, jos JOKU vaan saisi käytyä kaikki ne tuhannet kuvat läpi...


Tarvikkeet: kartonki Bazzill; kuviopaperit American Crafts,Pebbles ja Sassafras Lass; kirjaimet American Crafts; leimasimet Studio Calico, Stampin' Up! ja Artemio; kuviolävistimet Fiskars ja Stampin' Up!

7 kommenttia:

  1. Hieno sivu ja mainio aihe. Pitäisiköhän itsekin skräpätä "taulumuisto" Mona Lisasta?

    VastaaPoista
  2. hieno sivu ja hauska aihe! ihania leimasimia, toi lintujuttukin on niin mahtava. kivaa uutta tosiaan nämä starting point -jutut, pitäisi päästä kokeilemaan.

    VastaaPoista
  3. Vitsit, että näyttää hyvältä noi leimailut (ja koko leiska), sopii mielettömän hyvin tähänkin. :)

    VastaaPoista
  4. Hienosti olet käyttänyt leimasimia ja tykkään myös tosi paljon kuumailmapalloleimasimesta. Kiva syksyn värinen sivu! Pitäisi kokeilla Shimellen juttuja, kun teet niiden inspiroimana aina niin kivoja sivuja :)

    VastaaPoista
  5. Minua ahdistaa Huuto jo tästä ruudultakin, tai postikortista tai ihan mistä vaan... Miten nuo otsikon kirjaimetkin nyt alkoi näyttää ahdistavilta? Hieno sivu ja hieno tapa tallettaa muisto matkasta.

    VastaaPoista
  6. Vaikuttava sivu! Ihastuttava tuo kuumailmapallo:)
    Ps.Innostuin niin siitä sinun Up-elokuva leiskastasi, että ostin ko. elokuvan ja se oli ihan huippu!

    VastaaPoista
  7. Riikka: Mona Lisa leiskaa odotellen! =)

    Maikko ja Baula: Kiitos!!!

    Creomi: Ihan ehdottomasti pitää kokeilla! Shimellen avulla ei voi mennä vikaan! =)

    Sannika: Hihii! =) Pahoittelen sivun aiheuttamia tuntemuksia!

    Jeppula! Voi että! Ihanaa, että noin intouduit mun sivusta! <3 Ehkä sultakin syntyy leiska leffasta?

    VastaaPoista