perjantai 16. lokakuuta 2009

Mustikkasuu

Osallistuin Inspiroidu-haasteeseen #76, jossa piti tällä kertaa skräpätä omasta lapsuusmuistosta. Noita 80-luvun alkuun sijoittuvia sivuja on tullut tehtyä viime aikoina montakin, mutta tämän kertainen luonnos oli niin houkutteleva, että oli pakko lähteä leikkiin mukaan!

Oman lisämausteen haasteeseen lisäsin sillä, että päätin toteuttaa sivun syyskuun Sarah's Cards -pakin materiaaleista, jonka teemana oli Cosmo Cricketin Early Bird -sarja.
Tässä ensin pakin sisältö:


Ja tässä luonnos, jonka pohjalta on tulossa jo toinen sivu, niin kiva tämä oli! Tällä kertaa noudatin annettua luonnosta hyvikin tarkkaan.


Ja tässä lopuksi itse sivu:


Värit on pikkasen vääristyneitä kuvassa, luonnossa tämä on vähemmän hailakka.

Luulin, että tämän kuun pakilla olisi ollut tosi helppoa ja kivaa tehdä sivuja, mutta se luulo osoittautui ihan vääräksi! Jotenkin näitä papereita on hankala yhdistellä keskenään tai sitten vika on vaan mun päässä.... kun olen nähnyt muiden hienoja tuotoksia samoista materiaaleista! Mutta olen päättänyt, että joka pakista teen ainakin 3 sivua ja pyrin käyttämään mahdollisimman pitkälle vain mukana tulleita tarvikkeita, joten lisää on tulossa!

6 kommenttia:

  1. jee, kivaa kun Suomessakin on päkkäilijä. Hauska katsoa mitä sulta näistä syntyy, tämä mustikkasuu on ihan sun näköinen sivu, vaikka päkkisivu onkin. Näistä saa kyllä niin erilaisia tehtyä, että! Tässä sun sivussa tykkään erityisesti noista kukista ja väreistä, ihanat!

    VastaaPoista
  2. No ei oo sunkaan hiusmuoti paljon parempi :) Ihana sivu, jotenkin sellainen raikas tuulahdus kaikkine väreineen, mutta tosi hankala pakki. Hienosti pärjätty sen kanssa! Huomenna nähdään :)

    VastaaPoista
  3. Onpas kivoja värejä. Ihanalle näyttää koko sivukin <3
    Muakin on himottanut pitkään tilata joitakin päkkejä, mutta en vaan oo saanut aikaiseksi x)

    VastaaPoista
  4. Voi kun ihana! Värit on helppo kuvitella, vaikkei kuvassa ihan oikeat oliskaan; tosi herkut! Raikas sivu päkistä ainakin tuli, jos olikin hankala käyttää. Ja asettelu on luonteva, valmis malli ei paista läpi.

    VastaaPoista
  5. Kiva sivu: sopivan retro, mutta kuitenkin tavallaan ajaton. Tykkään!

    VastaaPoista
  6. Early bird sarja on iiiihanaaa!!! Minä tykkäsin siitä kovasti ja minusta sinun leiska on aivan ihana :). Tosi kiva tuo pakki!

    VastaaPoista